https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005732516.html
Jenni Pääskysaari on media-alan rautainen ammattilainen, joka peräänkuuluttaa naisten oikeuksia ja kaikkien vapautta tehdä omat valintansa.
Toimittaja, juontaja, sisällöntuottaja, kirjailija ja paljon kaikkea muuta, mitä ihmiset eivät tiedä. Jenni Pääskysaari on suomalaisille tuttu nimi ja kasvo monista televisio-ohjelmista, kirjoistaan sekä radiosta.
Pitääkö olla huolissaan? on Jenni Pääskysaaren luotsaama supersuosittu paneeliohjelma. Suomen kansa voi osallistua ohjelmaan kysymällä mitä tahansa ja raati paneutuu viikoittain pieteetillä näihin kansalaisilta tulleisiin huolenaiheisiin ja vastaa kysymykseen: "Pitääkö olla huolissaan?".
– Minulle sopii todella hyvin, että teen tosi monenlaista työtä. Minua vähän ahdistaisi ajatus, että minun pitäisi määritellä itseni tekijänä yhdellä sanalla tai nimikkeellä.
42-vuotias Pääskysaari tekee kaikki työnsä oman yrityksensä kautta ja tahti on kova. Media-alan moniosaaja myöntää, että omaa uraa tulee katsottua harvemmin taaksepäin. Kun on painanut kaksikymmentä vuotta täyttä höyryä eteenpäin luovalla alalla, ei aina muista pysähtyä miettimään sitä, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä.
– Olen huomannut, että toisinaan samalla alalla oleville kavereille tulee sanottua, että toivottavasti he miettivät mitä kaikkea ovat tehneet ja taputtavat itseään olalle. Sillä idealla, että vitsi on tässä nyt jotain tullut tehtyä ja saatu aikaiseksi.
Mitä tehdä, kun nuoruuden haaveet murenevat?
Pääskysaaresta ei pitänyt tulla toimittajaa eikä media-alan ammattilaista. Hän ei itseasiassa tiennyt nuorena, mikä hänestä pitäisi tulla. Teini-ikäisenä Pääskysaaren unelma oli tulla näyttelijäksi, joka kuitenkin sortui, kun tie ammattiopintoihin ei auennutkaan.
Pääskysaari työskenteli kiinteistöhuoltofirman toimistopäällikkönä, kun hän näki ilmoituksen Laajasalon opiston radiolinjasta. Hän päätti hakea, pääsi sisään, meni työharjoitteluun ja jäi sille tielle.
– Radio on aina kuulunut isona osana meidän perheen elämään. Me ollaan aina kuunneltu radiota ja musiikkia tosi paljon, mutten silti koskaan ajatellut, että minusta tulisi radiotoimittaja. En silloin ajatellut, että olisin kiinnostunut sisällöistä tai mediasta ylipäätään. Kaikki jutut vähän vaivihkaa nivoutuivat yhteen, Pääskysaari pohtii.
Radiotyön parissa kului vuosia, kunnes Pääskysaari jäi äitiyslomalle odottaessaan ensimmäistä tytärtään. Tällöin hän sai puhelun jossa tiedusteltiin hänen kiinnostustaan televisiotyöskentelyä kohtaan. Pääskysaari ilmoitti saman tien, ettei halua televisioon. Hänellä oli tällöin ohjelma Tuomas Enbusken ja aviomiehensä Henkka Hyppösen kanssa, joka oli tuohon aikaan kohderyhmänsä kuunnelluin. Ohjelman tekijät olivat jo saaneet osansa suosiosta ja sen lieveilmiöistä.
– Mietin todella paljon omien kasvojeni näyttämistä televisiossa. Silloinhan ei radiossa vaadittu, että pitäisi olla koko ajan livekameran edessä, eikä ollut juontajien kuviakaan aina edes missään.
Pääskysaaren taivuttelua televisiomaailman puolelle jatkettiin ja lopulta hän suostui. Myöntymisessä iso rooli oli yrittäjä Saku Tuomisella sekä pitkän linjan toimittaja Jari Keräsellä, joilla on vahva ammattitaito ja kokemus useiden suomalaisten menestysformaattien parista.
– Minulle tuli Jarista sellainen olo, että olen ikään kuin turvassa, enkä ole yksin. Ensimmäisen yhteisen tapaamisen jälkeen minulle tuli sellainen fiilis, että selvä, voin lähteä telkkariin kokeilemaan, jos saan tehdä sen näiden ihmisten kanssa.
Ulkonäön merkitys televisiossa vs. oma arvomaailma
Televisio ei ole ollut Pääskysaarelle koskaan paikka, jonne hän olisi ehdottomasti halunnut töihin. Mutta kuten moniin muihinkin töihinsä, myös tähän hän ajautui. Radiokokemuksensa perusteella hän tiesi, mihin on ryhtymässä, muttei kuitenkaan halunnut alistua kaikkeen. Yksi näistä asioista on ulkonäkö.
– Olen edelleen sitä mieltä, vaikka televisiossa näkyy kuva, niin huomio pitäisi kiinnittää siihen, mitä ihmiset tekevät tai sanovat. Heidän ammattitaitoonsa, eikä siihen miltä he näyttävät. Teen omia ratkaisujani sillä saralla. Välillä olen kokenut, että jotta nainen voi mennä televisioon, niin sitten pitää rakentaa kolme tuntia jotain ihmeellistä sotamaalausta. Välillä olen katsonut itseäni peilistä tai ruudusta, ja en ole tiennyt, kuka tuo ihminen on. Se en ole minä.
Omilla ratkaisuillaan Pääskysaari tarkoittaa muun muassa sitä, että hän esiintyy ohjelmassaan Pitääkö olla huolissaan? täysin samassa maskeerauksessa kuin mukana olevat miehet. Hän ei kannanotollaan kuitenkaan tarkoita, että kaikkien muiden täytyisi toimia samoin.
– Minulle kysymys on vapaudesta valita. Mielestäni maailma voisi lopettaa sen sanomisen naisille kuinka heidän pitäisi olla. En ole sanomassa, että kaikkien pitäisi olla ilman meikkiä. Tässä ohjelmassa koen, että vain se on tärkeää, mitä siellä tapahtuu, mitä siellä sanotaan, mitä siellä tehdään. Silloin minulle on luontevaa, että kaikilla tavoilla huomio kiinnitetään itse siihen asiaan, Pääskysaari painottaa.
Pääskysaari harmittelee sitä, kuinka ulkoiset paineet ohjaavat ihmisiä usein väärille raiteille elämässä. Hän nostaa esiin esimerkiksi naistenlehtien kannet ja miettii lapsia, jotka kasvavat katsellen kuvia, joista syntyy ajatus siitä, että kaikki näyttävät vähän samalta.
Ylpeyttä herättävät työt ja niistä saatu palaute
Pääskysaari on tehnyt uransa aikana paljon, mutta kokee itse olevansa erityisen ylpeä kirjastaan Tyttö sinä olet... sekä ohjelmastaan Pitääkö olla huolissaan?. Niin ylpeäksi, että niistä puhuessa suu kaartuu usein ihastuneeseen hymyyn.
– Kyllä tunnen siitä ylpeyttä, että lapsilta ja nuorilta saadun palautteen perusteella olen tehnyt jotain jollekin merkityksellistä, joka on merkinnyt minullekin.
Muiden ihmisten ideoiden kanssa työskenteleminen on Pääskysaaren mielestä ihanaa ja palkitsevaa. Omien juttujen tekeminen on myös äärimmäisen tärkeää.
Kirjamessuilla eräs Pääskysaaren arvostama tutkija kuiskasi hänelle kerran ennen yhteistä paneelikeskustelua, että hänen mielestään on upeaa, kuinka televisiossa on ohjelma, jossa halutaan rakentaa positiivista maailmaa keskustelemalla. Ohjelma, jossa myönteisyyttä rakennetaan toisen ihmisen ajatusten päälle. Vilpitön palaute teki Pääskysaareen suuren vaikutuksen.
– Mietin että vitsi, teemme ihan silkkaa viihdettä joidenkin mielestä, mutta meille tekijöille ja katsojille kyse voi olla kuitenkin jostain enemmästä.
Esikuvina ihmiset, jotka kulkevat omia polkujaan
Pääskysaari ei koe olleensa ikinä kova fanittaja, mutta osaa kysyttäessä nimetä ihmisiä, joiden työtä hän suuresti ihailee. Hän kertoo arvostavansa erityisesti kirjailija Tove Janssonin sekä näyttelijä Miitta Sorvalin töitä sekä asennetta elämään.
– En missään nimessä vertaa itseäni näihin ihmisiin, mutta huomaan, että minuun vetoaa semmoiset ihmiset, jotka tekevät ihan mitä huvittaa. Semmoiset, jotka eivät mene helposti mihinkään lokeroihin.
Arjessaan Pääskysaari kokee olevansa erittäin onnekas, sillä hän saa tehdä viikottain töitä ihmisten kanssa, joiden tekemistä hän arvostaa kovasti. Pitääkö olla huolissaan? -ohjelman tekijäjoukko on hyvä esimerkkki tästä.
– Jos haluaisin ruokkia sellaista omaa huonon itsetunnon päivää, niin kyllä sitä saisi välillä itseään nipistellä kun istuu Kari Hotakaisen, Miika Nousiaisen sekä Tuomas Kyrön kanssa samassa rivissä! Olen lukenut heidän teoksiaan niin monta vuotta ja arvostan heitä kirjailijoina, ajattelijoina sekä humoristeina niin paljon. Mutta enhän minä voi olla sellainen fanityttö, että meinaan pökrätä kun olen heidän kanssaan samassa huoneessa, Pääskysaari nauraa.
Haaveilu ei ole aina helppoa
Nuorena Pääskysaarella ei ollut selkeitä suunnitelmia tai tavoitteita elämässään. Hän myöntää, ettei hän osaa asettaa sellaisia itselleen vieläkään.
– Olen aina ajatellut, että olen todella huono haaveilemaan. Unelmointi ja haaveilu ovat minulle todella vaikeita konsepteja.
Pääskysaarelle elämä on unelmoinnin sijaan tilanteisiin tarttumista. Kun hän tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, hän kysyy voisiko tehdä heidän kanssaan töitä. Kun hän törmää mielenkiintoisiin projekteihin, hän kysyy voisiko sen tekeminen olla mahdollista hänellekin.
Usean vuoden ajan Pääskysaarelta on kyselty mitä hän haluaisi vielä tehdä, eikä hän osaa vastata siihen. Hän saa tällä hetkellä vielä niin paljon nautintoa töistä, joita tekee nyt.
– Lohduttaudun sillä, että ehkä unelmoinnin ei tarvitse olla aina niin kauhean selkeää ja suunnitelmallista. Ennemmin pidän mahdollisuudet auki, silmät ja korvat auki, tartun tilanteisiin, tartun kohtaamisiin. Ja huomaankin usein sanovani, että elän sellaista elämää töiden suhteen, josta en ikinä osannut edes unelmoida.
– Välillä naureskelen, että Pitääkö olla huolissaan? on eläkepestini, jota teen seuraavat neljäkymmentä vuotta, mutta en vielä tiedä, mitä tulevaisuus on – tai mitä se voisi olla.
Jutun tekijä Aino Haili MTV.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti